ILMASTA TYPPEÄ!

apilat - sinimailanen - vuohenherne - keltamaite - herne - virnat - härkäpapu - lupiinit

 

Typpiympit

- valikoima & hinnat

- tilaaminen

- ymppäysohjeet

- milloin ymppäystä tarvitaan?

- usein kysyttyä

  Tietopaketit:

- mitä ymppäys on?

- typensidonta lyhyesti

- palkokasvinurmista

   - lajit  ja lajikkeet

   - apilan taudeista

- viherlannoituksesta

Rikkakoneet
Ryömijä
Luomusiemenet
Muut tuotteet & palvelut
Tietoa yrityksestä

Elomestari Oy
Koskitie 185
95520 Tornio)

P. 040-581 8477

petri.leinonen<a> elomestari.fi

   

 

 

 

Valkoapila

 

Maailman tärkein nurmikasvi, valkoapila, on myös meikäläisen luomulaitumen moottori. Luonnostaan laitumissa esiintyvä "luonnon"valkoapila kasvaa useimmiten vaatimattomasti, on toisinaan vielä huonosti maittavaakin, eikä kelpaa korkeatuottoisen laitumen peruskasviksi. Toisaalta eteläiset rehevät lajikkeet eivät useimmiten talvehdi meillä.

 

Tarjolla olevat, lähinnä eestiläiset ja ruotsalaiset lajikkeet, ovat kuitenkin käypä kompromissi sadontuoton ja viljelyvarmuuden välillä.  Lajikkeista Jogeva 4 on osoittautunut satoisimmaksi ja kestävimmäksi, Aberherald ja Sonja seuraavat perässä. Muita ruotsalaislajikkeita ei käytännössä ole ollut saatavissa. Valkoapilan kylvömääräksi riittää hyvin 2 kg/ha  seoksessa.

 

Puna- ja alsikeapila eivät kestä intensiivistä laidunnusta, mutta niiden sisällyttäminen kylvöseoksiin (1-2 kg/ha) on silti perusteltua ensimmäisen vuoden hyvän sadontuoton vuoksi.

 

Virnat laitumissa

 

Virnat, erityisesti  ruisvirna, soveltuvat erinomaisesti yksivuotisiin laitumiin. Sekä Liperissä (Pohjois-Karjala) että Jokioisissa (Lounais-Häme) toteutettujen laidunkokeiden tulokset osoittavat, että yksivuotiset laitumet täydentävät oivallisesti monivuotisia laitumia poikkeavan kasvurytminsä takia. Ne tuottavat runsaimmin keskikesän tuotantokuopan aikoihin ja niitä voidaan hyvin laiduntaa myös loppukesästä, jolloin monivuotisia laitumia ei enää voida laiduntaa joko rehun vähyyden tai talvehtimisen varmistamiseksi.

 

Virnojen pohjaseokseksi sopii ohra-raiheinä (noin 80 kg/ha ja 15 kg/ha) seos. Ohra on pääkasvi ensimmäisen ja vielä toisenkin laidunnuksen aikana, kun taas raiheinä ja virnat valtaavat laitumen loppukesällä.

 

Kokonaissadot (eläimille tarjolla oleva määrä rehua) vaihteli 6000-10000 kg/ha välillä paikasta ja kokeesta riippuen. Kompostilannoitus lisäsi rehuvirna- ja persianapila-seosten satoa 15-20%, mutta ei juuri vaikuttanut ruisvirnaseoksen satoon.

 

Ruisvirnaseos (ohra-raiheinän lisäksi 20-30 kg virnaa) oli säännönmukaisesti 10-15 % rehuvirnaseosta (30-40 kg/ha) satoisampi. Alhaisemman satomäärän vastapainoksi rehuvirnan sulavuus oli 2-3 yksikköä (D-arvo) parempi.

 

Apilat tuottivat virnaseosten veroisesti, mutta aiheuttivat lehmille pötsihäiriöitä. Kun lisäksi valko- tai persianapila eivät tarjoa karjatilalla kaivattuja apilattomia välivuosia, on laidunseoksiin syytä käyttää virnoja.

 

Tämän jutun materiaali on saatu artikkelista: Kuusela, Eeva, Sormunen-Cristian, R. & Nykänen-Kurki, P. 2001. Yksivuotisten palkokasvien laiduntaminen. Suomen nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14.

 

Lajikkeista

 

Puna-apila: nurmiseoksiin ja viherlannoitusnurmiin hyvin ojitetuille maille, 3-8 kg/ha

 - Bjursele: Varma peruslajike koko maahan. Niukahko jälkikasvu

 - Betty: Ylivoimainen satoisuus pohjoisessa

 - Jesper: Satoisa vaihtoehto Keski- ja Pohjois-Suomeen

 - Björn: keskiseen Suomeen

 - Varte, Ilte: Eteläisen Suomen huippusadot

 - Jokioinen,Venla: Etelä-Suomen peruslajikkeet

 

Alsikeapila: nurmiseoksiin ja viherlannoitusnurmiin myös kosteille maille, 2-4 kg/ha

 - Frida: Ainoa monivuotinen lajike                                        

 - Ermo: Käytännössä yksivuotinen

 

Valkoapila: laitumiin, viljan aluskasviksi 1-3 kg/ha

 - Jögeva 4: Huippusatoisa ja kestävä

 - Sonja: Yleislajike

 - AberHerald: Satoisa, kylmänkestävä

 - Isokallio: Etelähämäläinen paikalliskanta

 

  Sinimailanen: nurmiseoksiin myös poutiville ja raskaille maille, nurmikasvien kuningatar, 10-20 kg/ha

 - Vertus: Varma ruotsalainen mittarilajike

 

Sirppimailanen: keltakukkainen, sinimailasta viljelyvarmempi

 - Karlu, Jurlu: Huippulajikkeita Eestistä, siementen saanti ongelmallista

 

Vuohenherne: pitkäikäisiin ikinurmiin, hidas alkukehitys, 10-20 kg/ha

 - Gale: Ainoa lajike, kotimainen siemen varmempi

 

Keltamaite: kuivien maiden laidun, estää puhaltumista.  Seoksessa 2-4 kg/ha

 - Leo: Talvenkestävin tähänastisten kokemusten mukaan

 

Rehuvirna: yksivuotinen säilörehu- ja viherlannoituskasvi hikeville maille. Kylvömäärä seoksissa 40-60 kg/ha Nopea kasvuunlähtö. Osa rehuvirnalajikkeista on jalostettu siementuotantoon, jolloin vihermassan tuotanton vähäistä. Varmin valinta on Ebena, mutta muitakin hyviä (Lolita, Aneto, Jaga) on. Varmista, että lajiketta on testattu Suomessa!

 

Ruisvirna: Vaihtelua lajikkeistossa, Hungvillosa ja Sita ovat osoittautuneet varmoiksi, muutkin keskieurooppalaiset menettelevät, kauempaa tulevat eivät. Seoksiin 20-30 kg virnaa.

 

 

Apilan tautien välttäminen

 

Apila on tunnetusti huono esikasvi itselleen. Pitkän tauon jälkeen apilaa viljeltäessä se usein kasvaa aluksi “kuin rutto”, mutta tasaantuu muutaman apilakierron jälkeen. Osa apilan tasaantumisesta saattaa olla parantunutta heinien kilpailukykyä maan typpitilanteen parannuttua, mutta myös apilan taudit jarruttavat apilan kasvua.

 

Juurilaho

 

Apilan juurilahoksi nimitetty oireyhtymä johtuu useimmiten tallausvaurioista ja juuriston vioittumisesta. Haavakohdasta monet  maassa elävät sienet pääsevät iskeytymään  juuristoon.  Juurilahoa torjutaan parhaiten välttämällä sellaista tallausta, josta jää selvä ura peltoon. Pehmeässä maassa jopa lehmän sorkka saattaa riittää. Leveät renkaat, kevyet kuormat ja alhaiset pintapaineet ovat paras ennaltaehkäisy, samoin maltti pellolle menossa sateiden jälkeen.

 

Apilamätä

 

Apilan pahkamädän aiheuttaja on apilaan erikoistunut Sclerotinium-sieni. Se iskee yleisimmin loppukesällä kosteissa oloissa varjossa oleviin tai muuten heikentyneisiin apilayksilöihin. Tiheässä, kosteassa kasvustossa sieni etenee apilayksilöstä toiseen aiheuttaen paikallisesti totaalisen tuhon.

 

Apilamätää torjutaan viljelykäytäntöjen valinnalla. Syksyisten kosteiden säiden aikaan pellossa ei saa olla liian tiheää kasvustoa. Kohtuullinen apilan kylvömäärä ja seoksena oleva heinä pitävät kasvuston kuivempana eikä sieni etene niin helposti kasvista toiseen. Myös elokuun loppupuolella tehtävä niitto pitää kasvuston ilmavana. Kestävät lajikkeet (käytännössä ilmeisesti kaikki nykyiset) ja paikallinen siemen parantavat kasvuston vastustuskykyä tartuntaa vastaan.

 

Juuristotaudit

 

Edellisten selvien tautioireiden lisäksi apila saattaa vain “voida huonosti”, itää kehnosti tai kehittyä kituliaasti. Tällöin kyseessä saattavat olla apilakasvustossa lisääntyvät Fusarium-suvun sienet, jotka eivät välttämättä aiheuta silminnähtäviä tautioireita, mutta muuten haittaavat  kasvua.

 

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan useilla pitkään ja säännöllisesti apilaa viljelleillä tiloilla apilasatoa ainakin jossain määrin rajoittavat nämä juuristotaudit. Useimmiten ne ovat maalevintäisiä – tosin siemenkin voi olla saastunutta.

 

Ankeroiset ja apilaväsymys

 

Uusin tanskalainen tutkimus paljasti kahden eri ankeroislajin olevan syynä siellä tyypilliseen "apilaväsymykseen". Osalla tiloista, joilla on pitkään viljelty apilanurmia, on ollut toistuvasti ongelmia apilanurmien uusimisessa. Parannuskeino...

 

Miten selvitä paineessa?

 

Avainkysymys on palkokasvien osuus koko viljelykierrosta. Se ei saisi olla liian suuri. Pitkällä tähtäimellä vähimmmäisvaatimus on vähintään kaksi täysin apilatonta vuotta.

 

Pienillä peltoaloilla olisi usein tarvetta viljellä enemmän nurmea ja vähemmän viljaa. Tällaisissa tapauksissa apilattomia vuosia saa viljelemällä viljat viljoina ja perustamalla nurmi vihantakasvustoon. Ilmeisesti myös apilanurmen päättäminen rukiiseen tai keskikesän kesanto-pyydyskasvustoyhdistelmään toimii myös tauteja katkaisevasti. Ja jos karkearehun tarve on polttava, on yksivuotinen virnapohjainenkin nurmi apilanurmea parempi valinta.

 

Apila on siis taudinarka, vaan ei mahdoton viljelykasvi. Kannattaa olla ennalta varovainen, sillä epidemian kerran puhjettua toipumiseen voi mennä useampi vuosi. Ennaltaehkäisy ja maltti antavat mahdollisuuden nauttia apilanurmen runsaista sadoista ja hyvästä sulavuudesta kestävästi.